maanantai 19. kesäkuuta 2017

Wie geht es mir♥

Enää alle kuukausi siihen ku Suomeen paluu koittaa! Sen takia mun päässä pyörii varmaa tuhansia asioita. Jos kirjottaisin teille vaa siitä kuinka huippua täällä on ja niinku suureksi osaksi oon tehnykki koska hyvät asiat haluaakin muistaa ja kertoa niistä muille, ette ehkä osais ajatella näitä ikäviä asioita jotka pyörii päässä. Yritän nyt kuitenkin kertoo mitä oon tuntenu nyt näitten kahden viimeisen kuukauden aikana ja mimmosia ajatuksia vaihon lopus voi olla.

Ich habe nur noch einen Monat Zeit hier in Deutschland zu sein. Deswegen habe ich tausend Fragen und Sachen in meinem Kopf. Ich möchte jetzt ein bisschen erzählen wie es mir jetzt damit geht, dass ich bald wieder nach Hause fahre.

Oon yrittäny nauttii jokaisesta päivästä niinku koko vuodenki, mut tällee loppusuoralla mulle on tullu siitä jopa vähän stressiä ku oon tajunnu etten kerkeekkään tehdä kaikkea mitä halusin tai ku miettii ja kattoo takaspäin et mitä ois voinu tehdä toisin. En kerkeä nähdä kaikkia uusia ystäviäni nii paljon ku haluisin, kuinka mun parhaan kaverin kaa täällä oltii puhuttu että oispa kiva piettää leffa-ilta joskus tai jotain muita ihan pieniä juttuja jotka kuitenki ajan kautta jääny tekemättä. Sitä alkaa miettii kuinka ois voinu nii paljon enemmän oman kielitaidon eteen tehdä tai oisko koulussaki voinu yrittää enemmän? Oisko voinu urheilla enemmän ja pitää vaihtarikilot poissa. Pakostakin miettii siis, oisko voinu tehdä jotain toisin ja teinkö kaiken mun vaihtarivuoteni eteen?
Voin sanoo että joo tää on tosi tyhmää miettiä jotain tällästä ja jos mietin näitä juttuja nii oikeestaa joo oisin voinu tehdä ehkä joitain asioita toisin mutta sitä on turha enää murehtia. Elämä jatkuu ja se fakta että ku katson taakse nii saan mun silmät vetistyy onnesta, koska niin paljon oon kokenu, nähny ja koko vuoden mua on ympäröiny uskomattomia ihmisiä jotka rakastaa mua. Joten oikeasti oon tosi onnellinen enkä kadu mitään.
Jos puhutaan vaikka vaihtarikiloista, joita monet lähtevät vaihtarit pelkääkin nii mitä oikeastaan sitte vaikka niitä kertyy vuoden aikana? Ainaki ihmiset tietää että oon nauttinu uudesta ruokakulttuurista ja ottanu kaiken irti tän vuoden aikana ja niin se pitääkin. Oon kokeillu aina uusia juttuja ja se joka vaihtoon lähtee ja jättää kaikki uudet leivonnaiset tai muut kokeilematta vaan sen takia että haluaa olla taas kesäkunnossa seuraavanaki kesänä nii voin sanoo et sit voi kaduttaa ja paljon. Jos oot siis menossa vaihtoon nii älä pelkää niitä tai murehi liikaa koska sit et voi ees nauttii sun vaihosta oikeella tavalla. Usein ei ees voi ees vaikuttaa nii paljon jos perhe syö miten sattuu tai koska se ruokakulttuuri on vaan niin erinlaine ettei sun keho oo tottunu siihen. Tai ite olin vaikka tosi useesti kipee tai loukkaantunu etten pystyny urheilee. Joka tapauksessa vuoden jälkeen sitä suunnataan takas omaan kotimaahan ja mun puolesta sitte voi alottaa vaikka minkä kuurin jos haluaa. Ja en  nyt tietenkään meinaa että kaikkien pitää saada vaihtarikiloja. Toisille niitä ei ees tuukkaa, mutta tääkin on aika tyypistä riippuva. Mut siis älkää stressatko, koska itekki oon antanu ajoittain liikaa huolia niille.

Ich habe versucht jeden Tag zu geniessen und viel Zeit mit meinen Freunden zu verbringen. Ich habe sogar ein bisschen Stress gehabt, dass ich noch alles machen kann, was ich noch machen will. Ich habe das Gefuehl, dass ich zu wenig Zeit fuer alles habe, was ich noch machen will. Es macht mich traurig. Ich wuerde gerne noch so viel mehr mit meinen Freunden und den Gastfamilien machen. Manchmal kommen mir Zweifel, ob ich die Zeit richtig genutzt habe um die Sprache besser zu lernen und um meinen Körper fit zu halten. 
Eigentlich ist es sehr dumm so etwas zu denken. Ich habe ein unglaubliches Austauschjahr erlebt! Ich bin gluecklich, wie es war und das ist das Wichtigste. Natuerlich kann man immer etwas anders machen, aber so was zu denken ist Zeitverschwendung. Was gemacht, ist gemacht. Wenn ich zurueck schaue, bekomme Glueckgefuehle. Ich habe so viele tolle Leute getroffen und ich war nie allein. 
Ich habe in einem Jahr zugenommen, aber es ist eigentlich auch egal. Wenigstens habe ich das Jahr genossen und immer alles ausprobiert! (haha Bratwurst, Schnitzel, Bier, Wein, Nutella (aber nicht auf dem Brot wie ihr Deutschen es esst :D).....). Mansche Austauschschuler haben Angst, dass sie zunehmen. Es ist dumm Angst zu haben. Nach dem einem Jahr fliegen wir zurueck und alles wird wieder normal. In anderen Ländern gibt es immer andere Esskulturen und jeder Körper reagiert anderes. Ich war auch zum Beispiel sehr oft krank oder verletzt und konnte deshalb nicht so viel Sport machen, wie ich wollte. Als Austausschueler  ist es sehr dumm, wenn man nein zu allen neuen Esserlebnissen sagen wuerde.




Silti vaikka oon onnellinen niin mulla on ollu ny tosi paljon päiviä ku oon purskahtanu itkuun, koska tulevaisuus taas pelottaa. Se on yks suurin juttu mikä ny mieltä painaa. Mua pelottaa tulla takas Suomeen. Mua pelottaa mitä muut ihmiset ajattelee musta ja mua pelottaa tulla takas ku vuoden aikana on tapahtunu niin paljon ja oon kuitenki muuttunu ihmisenäki paljon, Mulla on ikävä ihan tosi monia asioita Suomessa tai Muoniossa, mutta monet mun ystävät on muuttamassa pois Muoniosta kun sinne tuun. Eli Muonio jonka jätin on kuitenki jotenki erinlaine ja mulla on eessä taas ns. uusi alotus. Mua pelottaa miten koulu lähtee käyntiin ja osaanko löytää enää ahkeran minäni tuolta jostain syvyyksistä. Löydänkö koskaa enää mun ruotsin kielen jonka vuoden aikana oon kyllä kadottanu tosi lahjakkaasti ku saksa on noussu korkeemmalle. On myös nii hassua aatella, että oon vielä 2 vuotta lukiossa ku monet mun vaihtarikavereista suuntaa jo yliopistoon tai ajatus siitä et luokkaki on eri ku tuun on tosi outo. Mua pelottaa ajatus paluusta oikeaan vanhaan arkeen ja ns. vanhaan elämään ja vanhaan työhön yhtäkkiä näin vuoden jälkeen. En mieti näitä onneks joka päivä mut välissä tulee päiviä ku pää hajoo kaikista noista peloista.

Ich habe jetzt trotzdem viel geweint, obwohl ich sehr gluecklich bin. Ich habe Angst vor der Zukunft. Ich habe Angst, was passiert, wenn ich zurueck nach Finnland gehe und alles wieder anderes ist. Ich vermisse viele Sachen in Finnland und in Muonio, aber ich werde auch so viele Sachen von hier vermissen.  Mein Gefuehl ist, dass ich mich als Mensch verändert habe. In einem Jahr haben sich vielleicht auch die Leute in Finnland verändert. Vielleicht kann ich nicht mehr so gut und fleissig in der Schule lernen, weil ich in einem Jahr nicht so viel fuer Schule gemacht habe, wie ich hätte machen können. Ich habe vergessen wie man schwedisch spricht und ich habe Angst, dass ich es nie mehr kann. Jedenfalls wartet viel Arbeit zuhause auf mich. Es ist auch sehr komisch zu denken, dass ich noch 2 Jahre im Gymnasium bleiben muss, weil viele meiner Austauschschulerfreunde gehen schon studieren. Also zuhause erwarten mich viele Sachen, die mir Angst machen. Manchmal kommen Tage, an denen ist es sehr schwer, so etwas nicht zu denken. Bald bin ich trotzdem wieder zuhause.



Kaikista suurin pelko on kuitenki kohta tapahtuvat jäähyväiset. Tai eihän niitten jäähyväiset tarvi olla vaan näkemiin. Mutta kuitenki se fakta, että tää elämä minkä oon vuoden aikana kasannu itelle on kohta hajoamassa moniin eri palasiin ympäri maapalloa. En voi tietää kuinka kauan tulee kestää että nään näitä ihmisiä uudestaa ja osaa niistä en tuu enää koskaa näkee mut tää on yks osa vaihtoa. Jossain vaiheessa tulee näitten jäähyväisten aika ja pitää olla iloinen ajatelessa että on nii onnekas saadaksee ystäviä ympäri maapalloa minne tulee aina oleen tervetullu. Kuitenkin mua pelottaa sanoa näkemiin mun hostperheille joista on tullu ku oikeet perheet mulle, mun saksalaisille ystäville jotka on ottanu mut mukaa ryhmää ja niitte luokkaan ja saan tuntea kuuluvani sinne, tai mun vaihtariperheelle joitten kanssa oon kokenu niin paljon ja jotka on ymmärtäny tän koko vuoden ajan mitä oon kokenu ja ollaa menty se läpi yhessä.  
En koskaa saanu sellasta kunnon koti-ikävää mut mun vikat 2kk ja ekat 2kk on ollu henkisesti koko vaihtovuoden vaikeimmat. Alussa kaikki oli uutta ja enkä tuntenu vielä ketään. Nyt kaikki on tuttua ja hyvästien ajattelu tekee kipeää. Tiedän että kotonakaa se ei tuu helpottaa heti, mutta tää on elämää ja osa vaihtarina olemista joka kasvattaa mua myös ihmisenä!

 "How lucky I am to have something what makes saying goodbye so hard" 

Am meisten habe ich davor Angst, dass ich Abschiede nehmen muss. Natuerlich irgendwann kann ich noch meine Freunde treffen, aber es wird lange dauern. Einige Leute werde ich vielleicht nie mehr sehen, aber ich bin so gluecklich, dass ich die Change hatte, diese unglaublichen Menschen zu treffen. Ich werde immer ueberall  auf der Welt wilkommen sein♥ Trotzdem bin ich noch nicht vorbereitet Abschiede mit meinen Gastfamilien, deutschen Freunden und Austauschschulern zu nehmen. Meine Gastfamilien sind wie zwei richtige Familien fuer mich. Meine deutschen Freunde und Klassenkameraden waren immer so lieb zu mir und sie haben mir das Gefuehl gegeben zu ihnen zu gehören. Sie haben mich mitgenommen und mich mit meinem komischem Akzent akzeptiert. :,D Und ohne meine Austauschschuler Freunde wäre dieses Jahr nie so gewesen, wie es war. Wir haben so viele Sachen zusammen erlebt und sie haben immer meine Gefuehle verstanden.
Meine ersten 2 Monate und die letzten 2 Monaten waren die Schwierigsten. Am Anfang kannte ich niemanden und alles war neu. Jetzt habe ich viele Freunde und ich will keinen Abschied nehmen. 




Nyt kuitenkin keskityn siis nauttiin jokaisesta päivästä ja viikonloppuna oottaa mua jo monien hyvästien sanomiset, sillä meillä tulee oleen vika vaihrativiikonloppu jonka jälkee porukka lentää pikkuhiljaa takas omiin kotimaihinsa. Edeltävänä kuukautena oon viettäny paljon aikaa Elizabethin, muitte  vaihtareitten ja mun saksalaisten kavereitten kaa. Oon mm. ollu Frankfurtissa mun Rotary klubin kaa ja käyny vaeltaa pitkästä aikaa Elizabethin kaa ja päässy taas saksalaisille festeille mun luokkakavereiden kaa. Tätä tuun varmasti tekeen vielä seuraavankin kuukauden ja pian mun äiti tuleekin jo tänne ja pienen reissun kautta lennetään yhessä kotiin!

Ich versuche trotzdem die  Zeit geniessen. Am Wochenende haben wir die letzte Orientation und die District Konferenz. Leider muss ich  mich dort schon von vielen meinen Austauschschuelerfreunde verabschieden. Danach fliegen wir langsam alle in unsere Heimat. (also ich werde viel weinen)
Gott sei dank habe ich viel Zeit mit Elizabeth und den anderen Austauschschuler verbracht. Einen Tag war ich in Frankfurt mit meinem Rotary Club und an einem anderen Tag bin ich mit Elizabeth viel gewandert. Ich habe jeden Woche viel gemacht und das versuche ich  jetzt noch in meinem letzten Monat bis meine Mutter kommt.

                                                                     ♥:Sonja